LUMI-hanke on tullut päätökseensä, ja on aika pysähtyä hetkeksi katsomaan taaksepäin ja samalla eteenpäin. Kolmen vuoden aikana on tehty vaikuttavaa työtä osallisuuden, hyvinvoinnin sekä luonto-, taide- ja kulttuurilähtöisten menetelmien parissa. Hankkeen aikana syntyi kokonainen perhe toimintamalleja, jotka jäävät elämään arjessa ja ammattilaisten työssä.
POLKU-ryhmät, pop-upit, Hyvinvointiresepti, VoimaPolku-työkirja, Resilienssikennosto, vertaisohjaajamalli&opas, harrastekurssit, koulutusmallit, tapahtuma- ja seminaarimallit eivät ole vain hankkeen tuotoksia, vaan konkreettisia välineitä, jotka ovat jo alkaneet juurtua osaksi toteuttajien toimintaa. Mallit ovat saatavilla Innokylässä (osa malleista), ksak.fi– ja lumihanke.com-sivustolla, ja niitä voi soveltaa laajasti eri kohderyhmille ja toimintaympäristöihin.
Hankkeen aikana tavoitettiin osallistujia, jotka olivat aiemmin jääneet palveluiden ulkopuolelle. Luonto, luovuus ja yhteisöllisyys loivat tiloja, joissa oli lupa olla, kokeilla ja kasvaa. Ammattilaiset saivat uusia työkaluja ja näkökulmia, ja yhteistyöverkostot vahvistuivat. Vaikuttavuuden arviointimenetelmät, kuten Pienet onnistumistarinat, toivat esiin sen, mikä ei aina näy määrällisissä mittareissa ja numeroissa: merkitykselliset muutokset ihmisten arjessa.
LUMI ei olisi ollut mahdollinen ilman teitä kaikkia.
Kiitos osallistujille, jotka rohkeasti astuitte mukaan ja jaoitte kokemuksenne.
Kiitos ohjaajille ja kouluttajille, jotka loitte turvallisia tiloja ja veitte menetelmät käytäntöön.
Kiitos yhteistyöverkostolle, joka mahdollisti tavoittamisen ja juurtumisen.
Kiitos hanketiimille, joka jaksoi suunnitella, toteuttaa, arvioida ja viestiä – ja tehdä sen sydämellä.
Kiitos rahoittajalle, joka uskoi siihen, että luonto ja kulttuuri voivat olla hyvinvoinnin lähteitä.
Vaikka hanke päättyy, sen siemenet ovat jo itäneet. Jatketaan yhdessä osallisuuden, luonto- ja kulttuurihyvinvoinnin vahvistamista juurtuen, kasvaen ja kukkien.


Jätä kommentti