Toimintamallit: Lempeä luontojooga -harrastekurssi

Lempeä luontojooga -ryhmä sai alkunsa osallistujan toiveesta. Joogaharjoituksista luotiin lempeä, hidas, eritasoisille liikkujille sopiva matalan kynnyksen toteutusmuoto. Jokaisella toimintakerralla tehtiin myös hengitys- ja rentoutusharjoitus. Tavoitteena oli opettaa harjoituksia, joita osallistujat voivat jatkaa kotonaan ryhmän päätyttyä.

Kurssilla tavoitellaan joogasta ja luonnosta kiinnostuneita. Liikkeelle lähdetään perusasioista, joten aikaisempaa tietotaitoa ei tarvita. LUMI-hankkeessa toiminta kehitettiin heikosti työelämään integroituneille henkilöille.

Ohjaustapa on osallisuuden huomioiva. Ohjaajalle tarjotaan tarvittaessa perehdytystä osallisuuden käsitteeseen. Osallistujien toiveet kuullaan kurssia suunniteltaessa. Sisällön painotukset voivat muokkautua kurssin aikana osallistujien toiveiden mukaan. Ryhmän päätteeksi toteutettavien retkien kohde suunnitellaan yhdessä.

Kohderyhmän tavoittamisessa markkinointi kotisivuilla ei riitä. Osallistujia on tavoitettu parhaiten ammattilaisverkoston kautta ja kontaktoiden kohderyhmää henkilökohtaisesti. Tämä vaatii jalkautumista yhteistyöverkoston tiloihin ja tapahtumiin.

Kurssilla ei tarvita aiempaa joogaosaamista. Harjoitteet ovat miellyttäviä, kehoa avaavia ja tasapainottavia, joita jokainen voi tehdä omien tuntemustensa ja kykyjensä mukaan.

Kokoontumiskertoja á 90 min on 6, lisäksi järjestetään kaksi luontoretkeä á 3 h. LUMI-osallistujat kokoontuivat joogakerroilla Kuusamo-opiston Teatterisalissa. Luontokerrat toteutuivat Kuusamon kotiseutumuseolla ja viimeisellä kerralla säätilanteen vuoksi kansallispuiston sijaan läheisessä rantapuistossa, josta siirryttiin lämpimiin sisätiloihin joogaharjoituksen ajaksi.

Kokoontumiskertojen rakenne: kertaus ja kuulumiset, luontoon virittäytyminen alustustekstin avulla, hengitysharjoitus, joogaharjoitus, rentoutusharjoitus ja harjoituksen purku. Ulkokerroilla tehtiin lisäksi luontolähtöisiä harjoitteita. Kustannukset muodostuvat ohjaajan palkkiosta, tilavuokrasta, jumppamattojen ja retkieväiden hankinnasta sekä tarvittaessa kuljetuksesta.

LUMI-hankkeen tavoitteena on juurruttaa uudet harrastekurssit Kuusamo-opiston kurssivalikoimaan. Hankkeen aikana käytettiin aikaa yhteistyöverkoston luomiseen ja kierrettiin kertomassa harrastekursseista erilaisissa ryhmissä ja tapahtumissa. Verkostoa hyödynnetään kohderyhmän tavoittamiseen hankkeen päätyttyä.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑