Toimintamallit: Löydä oma luovuutesi -harrastekurssi

Löydä oma luovuutesi harrastekurssilla osallistuja pääsee kokeilemaan erilaisia kuvataiteen muotoja ja tekniikoita sekä löytämään oman luovuutensa.

Tavoitteena on innostaa taiteen tekemisestä kiinnostuneita, kursseilla ennestään aliedustettuja ryhmiä, uuden harrastuksen pariin. Ennen kurssia järjestetään ennakkotapaaminen taidetyöpajan muodossa, jossa kurssista kiinnostuneiden on mahdollista tulla tutustumaan kurssiohjelmaan ja opettajaan. Tutustuminen madaltaa osallistumiskynnystä.

Ryhmä on suunnattu kuvataiteen eri tekniikoista kiinnostuneille. Liikkeelle lähdetään perusasioista, joten aikaisempaa tietotaitoa ei tarvita. LUMI-hankkeessa toiminta kehitettiin heikosti työelämään integroituneille henkilöille.

Ohjaustapa on osallisuuden huomioiva. Ohjaajalle tarjotaan tarvittaessa perehdytystä osallisuuden käsitteeseen. Osallistujien toiveet kuullaan kurssia suunniteltaessa. Sisällön painotukset voivat muokkautua kurssin aikana osallistujien toiveiden mukaan. Perusrunko on suunniteltu etukäteen, mutta tehtävänannot valitaan osallistujien taitotasojen mukaisesti. On tärkeää antaa kurssilaisille mahdollisuus myös opettaa ja näyttää osaamistaan muille, ja sitä kautta rakentaa onnistumisen ja tarpeellisuuden kokemuksia.

Kokoontumiskertoja on 8: 6 x 1,5h ja 2 x 3h. Kurssin aikana tehdään myös luontoretki, jossa toteutetaan ympäristötaideteos.

Kurssilla opetellaan erilaisia tekniikoita kuten maalausta, piirtämistä, grafiikkaa ja savitöitä. Lopuksi kurssilaiset koostavat näyttelyn kurssitöistään.

Säännöllisen harrastuksen lisääminen viikko-ohjelmaan tuo arkeen rytmiä, rakennetta ja positiivisia hyvinvointivaikutuksia. Taide ja taiteen tekeminen rentouttaa, vähentää ahdistuneisuutta ja aggressiivisuutta. Ryhmätoiminta mahdollistaa osallistujalle lisää sosiaalisia tilanteita ja kohtaamisia. Ryhmään ja yhteisöön kuulumisen kokemukset ovat LUMIn kohderyhmälle erityisen tärkeitä.

LUMI-hankkeen tavoitteena on juurruttaa uudet harrastekurssit Kuusamo-opiston kurssivalikoimaan. Hankkeen aikana käytettiin aikaa yhteistyöverkoston luomiseen ja kierrettiin kertomassa harrastekursseista erilaisissa ryhmissä ja tapahtumissa. Verkostoa hyödynnetään kohderyhmän tavoittamiseen hankkeen päätyttyä.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑