Toimintamallit: Luovaa liikettä -harrastekurssi

”Luovaa liikettä” on osallistava ja innostava luovuuslähtöinen tanssikurssi, jossa rohkaistaan osallistumaan uuden harrastuksen pariin ja heittäytymään luovaan ilmaisuun.

Luovaa harrastetoimintaa on tärkeää olla tarjolla monipuolisesti, jotta myös esimerkiksi mielenterveys- ja hyvinvointityön asiakkaat voivat löytää itselleen parhaiten sopivat vaihtoehdot. Luovuuden avulla voidaan luoda etäisyyksiä, lähestyä toisia ja rakentaa siltoja ihmisten sekä yksilöiden elämäntarinoiden välille. Kulttuuri ja taide voivat purkaa lukkoja, avata uusia näkökulmia ja tasoittaa kenttää kaikille, riippumatta heidän taustastaan. Näitä mahdollisuuksia tulisi hyödyntää niin julkisessa terveydenhuollossa, muuttuvassa työelämässä kuin myös yksilöille, perheille ja yhteisöille tarjottavissa palveluissa kuten harrastetoiminnassa.

Kurssilla tavoitellaan tanssista ja luovasta liikkeestä kiinnostuneita. Liikkeelle lähdetään perusasioista, joten aikaisempaa tietotaitoa ei tarvita. LUMI-hankkeessa toiminta kehitettiin heikosti työelämään integroituneille henkilöille.

Ohjaustapa on osallisuuden huomioiva. Ohjaajalle tarjotaan tarvittaessa perehdytystä osallisuuden käsitteeseen. Osallistujien toiveet kuullaan kurssia suunniteltaessa. Sisällön painotukset voivat muokkautua kurssin aikana osallistujien toiveiden mukaan. Ryhmän päätteeksi toteutettavan yhteisöllinen tanssityöpaja suunnitellaan yhdessä.

Kurssilla ei tarvita liikunnallisia taitoja tai tanssillista lahjakkuutta. Harjoitteet ovat intuitiivisia ja jokainen voi toteuttaa niitä omalla tavallaan. Ei ole oikein tai väärin tehtyjä liikkeitä. Keskiössä on liike, joka lähtee jokaisesta sisältä.

Kokoontumiskertoja á 75min on 8, lisäksi järjestetään yhteisöllinen toimintakerta kuten tanssityöpaja puistotapahtumassa. LUMI-osallistujat kokoontuivat tanssikerroilla Kuusamo-opiston Teatterisalissa. Kurssin päätös suunniteltiin Sun & Fun -puistotapahtumaan. Jokaisella kokoontumiskerralla käydään läpi alku- ja loppurentoutukset sekä erilaisia luovia tanssiharjoitteita.

LUMI-hankkeen tavoitteena on juurruttaa uudet harrastekurssit Kuusamo-opiston kurssivalikoimaan. Hankkeen aikana käytettiin aikaa yhteistyöverkoston luomiseen ja kierrettiin kertomassa harrastekursseista erilaisissa ryhmissä ja tapahtumissa. Verkostoa hyödynnetään kohderyhmän tavoittamiseen hankkeen päätyttyä.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑