Lumi-hankkeessa on tarjolla monenlaista toimintaa ja tekemistä pienryhmistä täydennyskoulutuksiin. Lisäksi järjestämme maksuttomia harrastekursseja.
Harrastustoiminta lisää tutkitusti hyvinvointia. Säännöllinen harrastaminen rytmittää arkea, antaa mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden kehittää itseään, parantaa psyykkistä hyvinvointia sekä parantaa sosiaalisia taitoja. Monesti harrastuksen parissa stressi lievittyy ja vireystila paranee.
Järjestimme keväällä 2024 Retkeilyn ABC -harrastekurssin, jossa ryhmä kokoontui kuusi kertaa opettelemaan uusi retkeilytaitoja ja vahvistamaan jo opittua. Kurssilla opeteltiin mm. tulentekoa, retkikeittimien käyttöä, retkiruokien valmistusta ja tehtiin retkiä lähiluontoon. Kurssin opettajana toimi Veli-Pekka Hyytinen.
Kurssilaisilla oli alusta asti hyvä ryhmähenki ja moni koki saaneensa kurssilta uutta tietoa ja innostusta retkeilyyn myös kurssin jälkeen. Samanhenkisten ihmisten kanssa oli mukava touhuta itselle mieleisen aihealueen parissa. Myös jatkoa kurssille toivottiin.
Tavoitteenamme on saada järjestettyä uusi retkeilykurssi syksyllä 2024. Myös muista aihealueista on tulossa kursseja, mm. taidekurssi ”Löydä oma luovuutesi” starttaa 28.8.
Kysy lisätietoja Annalta anna.valimaki(a)kuusamo.fi
Lähde rohkeasti mukaan harrastamaan!



Tilaa uusimmat artikkelit sähköpostiisi.


Jätä kommentti