Blogi

LUMI-hanke 2023-2025

KSAK Oy, Ksakki ry ja Kuusamo-opisto toteuttivat ESR+ -rahoitteisen LUMI Luonnollinen, luova minä – Polkuja hyvinvointiin -hankkeen Kuusamossa vuosina 2023-2025.

Featured post

LUMI-hanke päättyy, mutta jäljet jäävät

LUMI-hanke on tullut päätökseensä, ja on aika pysähtyä hetkeksi katsomaan taaksepäin ja samalla eteenpäin. Kolmen vuoden aikana on tehty vaikuttavaa työtä osallisuuden, hyvinvoinnin sekä luonto-, taide- ja kulttuurilähtöisten menetelmien parissa. Hankkeen aikana syntyi kokonainen perhe toimintamalleja, jotka jäävät elämään arjessa ja ammattilaisten työssä.

Polku: YHTEISÖ

Polku: ME "Ryhmäytyminen tapahtuu hitaasti silloin, kun osallistujat ovat olleet pitkään työn, koulutuksen tai muiden sosiaalisten verkostojen ulkopuolella. Uuteen toimintaan ja ympäristöön tuleminen voi tuntua vaikealta. Ryhmä on myös aina osiensa summa. Yksi ryhmä löytää keskustelevan ja energisen yhteyden, toisessa taas itse tekeminen ja kahdenkeskiset keskustelut ovat luontevimpia yhdessäolon tapoja."

Täydennyskoulutuksella uutta tietoa ja osaamista asiakastyöhön

LUMI-hankkeessa luonto- ja luovuuslähtöisyyttä kehitetään kahdesta suunnasta: asiakkaille ja lisäksi heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Täydennyskoulutukset on tarkoitettu taide-, kulttuuri-, luonto-, hyvinvointi-, sosiaali-, terveys-, kuntoutus-, koulutus-, opetus- ja ohjausammattilaisille, työllisyyspalveluiden ammattilaisille sekä kolmannen sektorin toimijoille Kuusamossa ja Taivalkoskella.

Polku: ME

Polku: ME "Ryhmäytyminen tapahtuu hitaasti silloin, kun osallistujat ovat olleet pitkään työn, koulutuksen tai muiden sosiaalisten verkostojen ulkopuolella. Uuteen toimintaan ja ympäristöön tuleminen voi tuntua vaikealta. Ryhmä on myös aina osiensa summa. Yksi ryhmä löytää keskustelevan ja energisen yhteyden, toisessa taas itse tekeminen ja kahdenkeskiset keskustelut ovat luontevimpia yhdessäolon tapoja."

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑