Vaikutusketjun kuvaamisessa on hyödynnetty Pienet onnistumistarinat -haastatteluita ja anonyymejä osallistujapalautteita. Erityisesti keskityttiin luonto- ja luovan toiminnan osallisuutta lisääviin vaikutuksiin.
SanaPOLKU-ryhmä: ”Opin erityylistä kirjoittamista ja meillä oli kiva ryhmä”
SanaPOLKU-ryhmässä hyödynnettiin nimensä mukaisesti sanataidemenetelmiä. Ryhmän vierailevana ohjaajana toimi kirjailija Minna Rytisalo. Mukana oli myös ensimmäistä kertaa vertaisohjaaja.
Polku: ME
Polku: ME "Ryhmäytyminen tapahtuu hitaasti silloin, kun osallistujat ovat olleet pitkään työn, koulutuksen tai muiden sosiaalisten verkostojen ulkopuolella. Uuteen toimintaan ja ympäristöön tuleminen voi tuntua vaikealta. Ryhmä on myös aina osiensa summa. Yksi ryhmä löytää keskustelevan ja energisen yhteyden, toisessa taas itse tekeminen ja kahdenkeskiset keskustelut ovat luontevimpia yhdessäolon tapoja."
Toisen Polkuryhmän kokemuksia ja havaintoja
Toisen Polkuryhmän kokemuksia ja havaintoja
Ensimmäisen Polkuryhmän kokemuksia ja havaintoja
Ensimmäisen Polkuryhmän kokemuksia ja havaintoja

